Emmi

Olen Emmi Suomilammi, syntynyt Helsingissä vuonna 1976. Järvenpäähän olen muuttanut mieheni kanssa vuonna 2002. Sittemmin perheemme on kasvanut kolmella tyttärellä (-06, -08, -10). Koulutukseltani olen filosofie magister koulutusohjelmasta ”Programmet för Europeisk administration” suuntautumisvaihtoehtonani ”politologi”. Opiskelin Ruotsissa Växjön yliopistossa, josta valmistuin vuonna 2000.

Muutettuani takaisin Suomeen työskentelin usean vuoden ajan eduskunnassa usean eri kansanedustajan avustajana. Viimeisimmät avustettavani olivat Lenita Toivakka ja Sampsa Kataja. Eduskunnasta siirryin syksyllä 2009 töihin sosiaali- ja terveysministeriöön, terveyden edistämisen politiikkaohjelmaan. Tällä hetkellä olen ohjelma-avustajan tehtävästä äitiyslomalla.

Vapaa-aika kuluu politiikassa ja järjestötoiminnassa. Istuin viimeiset kaksi vuotta Järvenpään kaupunginhallituksessa. Tällä hetkellä toimin Järvenpään kaupunginvaltuutettuna. Olen myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvenpään paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

Liikuntaa yritän harrastaa ehtiessäni, mutta aika kehnolla menestyksellä. Olen pienestä pitäen ollut myös innokas lukemaan. Erityisen mielelläni tartun hyvään dekkariin. Suosikkeihini kuuluu myös mm. Laila Hirvisaaren tuotanto.