Peruskoulun tärkein lakisääteinen tehtävä on antaa hyvää opetusta kaikille lapsille. Tulevaisuuden tekijät istuvat nyt peruskoulussa. Hyvät tulokset Pisa-tutkimuksissa eivät tule itsestään. Koulutuksesta ei ole varaa säästää. Lyhytnäköiset säästöt, kuten lomautukset ja tuntikehysleikkaukset vaarantavat koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja johtavat ennen pitkää suurempiin menoihin sosiaali- ja terveyspuolella.
Järvenpään kouluilla tulee olla mahdollisuus pitää opetusryhmät
riittävän pieninä,
ottaa huomioon erityisopetuksen vuosittain kasvavat vaatimukset sekä
turvata tukiopetus ja opintojen ohjaus. Siten helpotetaan koulujen arkea
ja annetaan opettajille enemmän aikaa lasta kohden luokassa. Tällä olisi
myös ehkäisevä vaikutus syrjäytymisongelmiin.
Nykyinen peruskoulujärjestelmä on liian tasapäistävä. Kovin vaihtelevilla lähtötiedoilla evästetyt lapset pistetään etenemään saman, jonkinasteista keskitasoa edustavan, koulutusohjelman tahdissa. Käytännössä tasapäistäminen tuhlaa sekä opetus- että oppilasresursseja estämällä yksilöitä kehittymästä ja edistymästä opinnoissaan kykyjään vastaavassa tahdissa.
Oppilaat ovat erilaisia. Siksi on selvää, että myös koulumenestys on erilaista. Peruskouluissa tulisi tukea jokaista yksilöä hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tämä tarkoittaa mm. riittävää ja monipuolista erityisopetusta sekä syventävien kurssien tarjontaa kaikille halukkaille. Lisäksi oppilaita tulisi voida koulupäivän aikana ryhmitellä joustavasti, jotta kaikki voivat saada oman tasonsa mukaista opetusta.
Opettajista ja heidän jaksamisestaan on huolehdittava. Pätevä, ammattitaitoinen ja motivoitunut opettaja on jokaisen oppilaan oikeus. Oppilashuolto on osa-alue, jonka resursointi on huolellisesti käytävä läpi seuraavalla valtuustokaudella. Lapsen terveen kasvun turvaamiseksi avainsana on varhainen puuttuminen.